Kun Helsingin yliopiston metsätalouden professori Eino Saari valittiin Yhteiskunnallisen Korkeakoulun kansleriksi vuonna 1954, hän tuli tuttuun taloon. Saari oli toiminut korkeakoulussa vuosina 1928–1938 metsäpolitiikan tuntiopettajana. Saaresta tuli talon pitkäaikaisin kansleri: hän toimi kanslerina viisi kolmivuotista kautta.

Eino Saari oli väitellyt tohtoriksi vuonna 1922 tutkimuksella, joka käsitteli Turun ja Porin läänin maatilojen kotitarvepuun kulutusta. Jo kolme vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Helsingin yliopiston metsäpolitiikan professoriksi. Professuurin nimi vaihtui useamman kerran, mutta Saari hoiti sitä kaikkiaan 38 vuoden ajan.

Eino Saarta on luonnehdittu suomalaisen metsätaloustieteen perustajaksi. Hän kehitti kymmenien vuosien ajan alan yliopisto-opetusta. Saari oli myös kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia metsäntutkijoita. Hän teki kymmeniä ulkomaanmatkoja Eurooppaan, Yhdysvaltoihin, Intiaan ja Afrikkaan. Hän toimi Paraguayn hallituksen metsäpolitiikan asiantuntijana ja vierailevana professorina muun muassa Tukholman metsäkorkeakoulussa ja Oregonissa.

Saari lähti 1950-luvulla mukaan valtakunnanpolitiikkaan ja johti Suomen Kansanpuoluetta 1951–1958. Näihin vuosiin sisältyi hänen kansaedustajakautensa sekä sosiaaliministerin tehtävä K. A. Fagerholmin hallituksessa.

Kun Saari aloitti vuonna 1954 Yhteiskunnallisen Korkeakoulun kanslerina, hän oli eduskunnan jäsenenä tekemässä korkeakoulua koskevia merkittäviä ratkaisuja. 1950-luvun puolivälissä käytiin kiistaa sijoituspaikasta. Eino Saari kannatti korkeakoulun pysymistä Helsingissä, mutta Tampereen puolella olevat suuremmat voivat saivat aikaan päätöksen Tampereen hyväksi.

Korkeakoulun nopea laajeneminen alkoi Tampereella 1960-luvun alussa ja kanslerina Saari oli mukana tekemässä uusia tiedekuntia koskevia päätöksiä. Vuonna 1964 aloitti humanistinen tiedekunta.

Saaren kaudella Yhteiskunnallisesta Korkeakoulusta tuli Tampereen Yliopisto. Nopean laajenemisvaiheen seurauksena Kalevantien vuonna 1960 valmistunut päärakennus osoittautui ahtaaksi ja uusia tiloja ryhdyttiin hakemaan. 1960-luvun puolivälissä alkoi hahmottua Hervanta-suunnitelma, jonka mukaisesti yliopisto olisi siirtynyt kokonaan Hervantaan rakennettavalle uudelle kampusalueelle. Eino Saari totesi vuonna 1966 antamassaan haastattelussa pitäneensä kampusajatusta varteenotettavana vaihtoehtona jo korkeakoulun muuttaessa Tampereelle.

Malli muusta yhteiskunnasta erillisistä yliopistoalueista eli kampuksista omaksuttiin Suomeen lähinnä Yhdysvalloista ja Pohjoismaista.

Eino Saari oli uransa aikana paitsi toiminut innostavana akateemisena opettajana pyrkinyt vaikuttamaan opiskelijoiden olosuhteisiin, ja hän oli kehittämässä ylioppilaiden terveydenhoitoa. Samoin hän oli rakentamassa kansainvälistä vaihto-ohjelmaa ja toimi suomalais-amerikkalaisen stipenditoimikunnan ASLA:n puheenjohtajana. Pitkän kanslerikautensa loppuvaiheessa Eino Saari ehti nähdä ja kokea opiskelijaliikkeen aktivoitumisen, kun ylioppilaskunta ryhtyi vastustamaan Hervantaan muuttoa, kamppailemaan keskustakampuksen puolesta ja vaatimaan opintodemokratiaa.