V. J. Sukselainen on yksi merkittävimpiä 1940–1960-lukujen suomalaisia politiikkoja ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentajia.

Turun lyseon ensiluokkalainen oli vastannut kysymykseen ”miksi aion” yhdellä sanalla: ”valtiomieheksi”. Muutamia vuosia myöhemmin lukiolainen asetti tavoitteekseen akateemisen uran.

Jo oppikouluvuosina Sukselainen tutustui Akateemisen Karjala-Seuran sisäpiiriin, jolla tuli olemaan häneen paljon vaikutusta opiskeluaikana Helsingin yliopistossa. Lukioaikana solmittujen AKS-ystävien ansiosta oli helppo sijoittua opiskelijaelämään. Yliopistovuosina hän perehtyi Santeri Alkion ajatteluun ja paimiolaiselle maalaispojalle Maalaisliitto tuli tarjoamaan luontevan poliittisen kodin.

Sukselaisen kansantaloustieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin vuonna 1938. Sukselainen tuli Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun kansantaloustieteen opettajaksi vuonna 1939 Leo Harmajan seuraajana. Tästä alkoi pitkä ura, joka päättyi vasta heinäkuussa 1978 Tampereen yliopistoksi muuttuneessa oppilaitoksessa.

Sotavuosina 1941–1945 Sukselainen toimi kaikkiaan viiden pääministerin lähimpänä avustajana. Vuonna 1945 hänet valittiin Maalaisliiton puheenjohtajaksi. Käytännössä politiikka ja vaativat yhteiskunnalliset tehtävät veivät yhä enemmän mukanaan yliopistouralle tavoitellutta kansantaloustieteilijää, mikä ei kuitenkaan ollut este pätevöityä akateemisiin virkoihin.

Sukselainen oli meritoitunut professorin tehtävään sekä sosiaalipolitiikan että kansantaloustieteen aloilla. Hänen teoksensa Perhekustannusten tasaaminen perustui uudenlaiseen sosiaalipoliittiseen ajatteluun, jossa tulojen tasauksella tavoiteltiin oikeudenmukaisuuden lisäksi kansantaloutta vahvistavaa kulutuksen lisäämistä.

V. J. Sukselainen nimitettiin 1.6.1951 Yhteiskunnallisen Korkeakoulun kansantaloustieteen professoriksi. Professuuri ei merkinnyt siirtymistä syrjään päivänpolitiikasta. Sukselainen toimi seuraavina vuosina sisäministerinä ja valtiovarainministerinä.

Ei ole yllätys, että Sukselaisen professuuri ja rehtorikausi jäivät Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa lyhyiksi. Korkeakoulun kehityksessä nämä vuodet olivat ratkaisevia, koska tällöin käytiin taistelu uudesta sijaintipaikasta. Rehtorikautensa aluksi Sukselainen johti puhetta sijoituskomiteassa, joka mietti ratkaisua YKK:n tulevasta sijoituspaikasta.

V. J. Sukselainen luopui rehtorin ja professorin tehtävistä saatuaan nimityksen Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi. Ero ei ollut lopullinen, koska Sukselainen jatkoi Yhteiskunnallisen Korkeakoulun hallintoelimissä ja seurasi tätä kautta oppilaitoksen kehitystä. Se yliopisto, johon hän siirtyi kansleriksi 1960-luvun lopulla, oli kuitenkin jo täysin erilainen kuin uran alkuvuosien pieni, noin tuhannen opiskelijan Yhteiskunnallinen Korkeakoulu Helsingin Kalliossa.